Karjalan kunnailta
Kalevalan päivän kunniaksi kuva Kukki-linnusta eli onnenlinnusta, joita on perinteisesti ikonien käspaikkoihin kirjailtu. Oma versioni on kirjailtu punsseleilla hopeaan.
Isoäitini Ilmi Rauha Paarma (os. Saksi) menehtyi 27.2.2014, 93 vuoden kunnioitettavassa iässä. Kiitos hänelle kaikesta, etenkin kannustuksesta taiteelliselle uralle. Hän oli kotoisin menetetystä Karjalasta, Terijoelta. Myös edesmennyt pappani oli kotoisin Salmista, Laatokan Karjalasta. Sieltä tulee sukunimeni Bräysy, jossa on ollut aikoinaan Bräyssy-niminen kyläkin.
Mennyt aika ei koskaan enää palaa, mutta hyviä asioita on syytä vaalia, erityisesti hyviä muistoja. Niistä ammennetaan uusiin hyvänmielen töihin ja tekoihin.