Povessa lauta paranee

Samuli Paulaharjun piirrokset saivat aikaan Algaz-jaurin korvakorujen lisäksi tarve-esineiden soveltamisen korukäyttöön. Ennen niitäkin on jaksettu koristella joko sukumerkein tai itsenäisiksi taideteoksiksi, kuten tämä Tshosk-piel-jaurin nuotan povilauta. Se sopi nimensäkin puolesta kaulakoruksi, povea koristamaan.

Povilaudalla merkittiin nuotan tiheä povi, eli nuotan perä, joka oli yhteistä nuottakunnalla. Sinne kertyi yleensä suurin jaettava saalisosa. Muuten jokaisella osakkaalla oli nuotassa oma verkonmittansa (ja verkkomerkkinsä) jotka jamottiin, eli köysien kanssa kiinnitettiin toisiinsa.

Osakkaiden verkkojen tuli olla kolmea tiheyttä. Tiheimpisilmäiset jamottiin kiinni ensimmäiseksi povesta eli perästä päin lähtien. Sitten tulivat vähän harvemmat ja uloimmiksi suurisilmäisimmät verkot ja apaja oli valmis.

Muistan lapsuudestani 80-luvulta Nuottaoopperan, jossa kerrotaan kotipaikkakuntani Oulunsalon talvinuottaperinteestä Ison Ilon laulunäytelmänä.  Olkoon koru kunnianosoitus perinteiselle kalastuskulttuurille ja perinteille yleensä. Monta vuotta kalatehtaalla työskennelleenä on sekin laji uinut sydämeen…