Risku rakkaudesta
Joskus tilaustyöt voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia ja ladattu täyteen sanomaa. Kuvassa on juuri valmistunut risku, jonka tein asiakkaalle laulun sanoja mukaillen. Laulu on ”Sinä olet aamuni valo” (Anna-Mari kaskinen ja Petri Laaksonen) ja se on hengellinen laulu.
Tilaushetkellä kappale laulettiin minulle puhelimessa ja minä kirjoitin ylös ne sanat, jotka nousivat selvimmin esiin ja sopivat toteutukseen. Sisältöä oli niin paljon, että tälle on todennäköisesti tulossa ”jatkoa”. Pääteemana oli, että kyseessä on kristillinen aihe joka tulisi esittää raikkaasti ja herkästi uniikilla tavalla. Tunturimaisemaa toivottiin myös.
Piirsin oman mielikuvani mukaisen mallin, jossa on virtaavaa vettä, avonaiset kämmenet. tunturin muodot ja auringon. Kyyhkyset ovat sitten sitä tutumpaa symboliikkaa.
Asiakas piti esityksestä ja se toteutettiin hopeasta juottamalla useampia kerroksia. Ketjut yhdistettiin lenkkeihin ja ketjuihin lisättiin pisaralaukkasia. Lopuksi päädyin kaivertamaan kuvioita taustalle tuomaan lisää eloa.
Koru on halkaisijaltaan 6 cm rintakoru. Tämä oli taas itselle hyvä esimerkki miten monenlaisia toiveita sitä onnistuu toteuttamaan, vaikka aiheet ovat haastavia. Työ on heti helpompaa, jos luonto on siinä yhtenä elementtinä :)
Luonnos: